Historiamme kertoo meistä paljon, mutta tulevaisuutemme vielä enemmän.

Joskus kauan sitten aikana, jolloin en ollut ihan niin kalenteri riippuvainen, kuin nykyään kirjoittelin runoja  asioista joita halusin jotenkin tallettaa.

Tänään jo hetken harkitsin, josko eräästä ystävältä saadusta vihkosta tulisi uusi runovihkoni.
Toistaiseksi se jäi ajatuksen tasolle, mutta kurkkasin silti muutamaan vanhaan vihkooni.
Hymyilin, nauroin ja itkin.
Oli kuin kaikki ne tekstit olisivat vyöryneet ylitseni.
Tiesin jokaisen runon kohdalla, mihin asiaan, tilanteeseen ja muistoon ne liittyivät.

Runovihkoni vuodelta 2002

Lopuksi hymyilin ja totesin, että ne muistot ovat osa minua. Ne ovat sisältäneet paljon hyviä hetkiä.
Ne  liittyvät erilaisiin ihmisiin ja paikkoihin.
Ne saavat minut edelleen tuntemaan.
Ne ovat tehneet minusta minut.

Ja juuri ne, minun omat kokemukseni ja niistä syntyneet muistoni ovat tuoneet minut tähän hetkeen -hetkeen jossa olen onnellinen, hetkeen jossa minun on hyvä.
Ja hetkeen, josta jää paljon ihanaa kirjoitettavaa muistoihini.

Ja mikä parasta. Voin itse vaikuttaa siihen, millaisia muistoja tulevaisuudesta tulen kirjoittamaan.