En olisi uskonut, kuinka paljon arjessa oikeasti on niitä pieniä
ja suuria onnen hetkiä, en ennen kuin tässä kohtaa, kun illalla pitäisi
päättää, mistä hetkestä kertoa.
Jos samaan päivään mahtuu ystäviä,
rakkaita, hupia, onnistumista ja yllätyksiä ja avunsaamista, niin kertokaa nyt,
miten ihmeessä valita niistä vain yhden?
– No mutta pidän kiinni (vielä) siitä,
että raportoin yhden per päivä.
Tänään onnenhetkistä nostan esiin sen,
kuinka aidon iloisia ja onnellisia lapseni olivat tajutessaan, että veimme
heidät yllätykseksi katsomaan jääkiekkopeliä.
Vaikka porukka jakautui kahtia siitä,
ketkä kannattavat mitäkin joukkuetta, pillimehut olivat jossain kohtaa
tärkeämpiä, kuin itse peli ja kiukutti lähteä pois ilman, että näki
"jääkiekkopoikia" läheltä, niin ilta oli mahtava.
Lasten aitoa iloa ja yllättyneisyyttä ei
korvaa monikaan asia.
Uskaltaisivatpa aikuiset innostua
yhtälailla! Kuinka paljon iloja jätetäänkään näyttämättä, kuinka paljon hyvää
kertomatta?
Kunpa sitä pystyisi pitämään mielessään,
että toisen yllättäminen arjessa on oikeasti aika pienestä kiinni. Mutta se
ilo, jota yllätys voi tuottaa yllätetylle kannattelee joskus todella pitkälle.
Vaikka täysin väännöttömään nukkumaan
menoon tai kuiskauksiin, kuinka äiti on maailman
paras ja kuinka Taivaan Isä on kiva, kun on antanut äidiksi juuri minut. Voiko
kauniimmin kukaan sanoa?
Tunnen itseni todella onnelliseksi, etuoikeutetuksi ja
siunatuksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti