Täällä on hyvä. Juuri nyt. Juuri minun. Ja se on hyvä.

22. Onnenpisara - Huolenpito

Viisi vuotias esikoiseni  on varsin sydämellinen ja toisista välittävä tapaus -kerrassaan ihana pieni mies.

Keskiviikkona minulle iski mikreeni, laitoin lapsille lastenohjelman pyörimään pystyäkseni lepäämään hetken. Käänsin makkarin sälekaihtimet kiinni ja hautauduin peiton alle.
Yhtäkkiä esikoiseni tuli, alkoi vetämään verhoja vielä ikkunan eteen ja sen jälkeen silitteli päätäni.

Voisiko toinen enää ihanmpi olla? -Tuskin. Mun oma aarre <3

23. Onnenpisara - Tuttu, turvallinen, rakas

Kaiken voisi kiteyttää kaupunkiin Pori.
Siihen kuuluu niin paljon, rakkaita ihmisiä, tuttuja paikkoja täynnä ihania muistoja.
Mummula(t), ystäviä, sukulaisia, perhettä, oma lippukunta.

Nytkin pääsin 1) nauttimaan partion tekemisestä hyvien tyyppien kanssa, 2) kaakaolle rakkaan ystävän kanssa, 3) kahville veljen kanssa, 4) yöksi mummulaan ja 5) Isäkin tuli nähtyä <3





24. Onnenpisara - Tunne, että koti on koti

Kuten edeltä saattaa olettaa, syksyinen muutto pois Porista ei ollut mulle mitenkään yksinkertainen juttu (toki sieltä oon ennenkin ollut poissa, mutta kodilta se on aina tuntunut).

Nyt tuntui kuitenkin hurjan hyvältä huomata bussissa matkalla Turkuun, että ajattelin olevani tulossa kotiin, että oli kiva käydä Porissa. Siis käydä. Siis tulla kotiin. Vau.
Täällä on hyvä. Juuri nyt. Juuri minun. Ja se on hyvä.

Historiamme kertoo meistä paljon, mutta tulevaisuutemme vielä enemmän.

Joskus kauan sitten aikana, jolloin en ollut ihan niin kalenteri riippuvainen, kuin nykyään kirjoittelin runoja  asioista joita halusin jotenkin tallettaa.

Tänään jo hetken harkitsin, josko eräästä ystävältä saadusta vihkosta tulisi uusi runovihkoni.
Toistaiseksi se jäi ajatuksen tasolle, mutta kurkkasin silti muutamaan vanhaan vihkooni.
Hymyilin, nauroin ja itkin.
Oli kuin kaikki ne tekstit olisivat vyöryneet ylitseni.
Tiesin jokaisen runon kohdalla, mihin asiaan, tilanteeseen ja muistoon ne liittyivät.

Runovihkoni vuodelta 2002

Lopuksi hymyilin ja totesin, että ne muistot ovat osa minua. Ne ovat sisältäneet paljon hyviä hetkiä.
Ne  liittyvät erilaisiin ihmisiin ja paikkoihin.
Ne saavat minut edelleen tuntemaan.
Ne ovat tehneet minusta minut.

Ja juuri ne, minun omat kokemukseni ja niistä syntyneet muistoni ovat tuoneet minut tähän hetkeen -hetkeen jossa olen onnellinen, hetkeen jossa minun on hyvä.
Ja hetkeen, josta jää paljon ihanaa kirjoitettavaa muistoihini.

Ja mikä parasta. Voin itse vaikuttaa siihen, millaisia muistoja tulevaisuudesta tulen kirjoittamaan.

Opiskelu!

Tein melkein kaksi vuotta sitten rajuhkon päätöksen ja päätin toteuttaa yhden unelmani.
Unelmani, jonka olin aikoinaan haudannut monista eri syistä.
Päätin hakea opiskelemaan teologiaa.

Haaveeni nousi jotenkin melko voimakkaasti uudelleen pintaan kesällä 2011, kun matkustin kaverini kanssa Saariselältä kohti Poria.
Aloitimme yhdessä avoimessa yliopistossa teologian perusopinnot ja alkuvuodesta 2012 päätin, että jonain päivänä minusta tulee pappi.
Ei sittenkään se opettaja, johon olin siihen asti tähdännyt mutta joka oli kuitenkin aina tuntunut myös kompromissilta.

Ajatus aloittaa "alusta" tuntui hurjalta ja aika villiltäkin, jopa tyhmältä.
Musta ei ollut toteuttamaan tätä unelmaa lukion jälkeen, niin miten musta olisi siihen nyt, kahden lapsen äitinä, joka ei halua muuttaa Helsinkiin, mutta Joensuu ei ollut edes vaihtoehto.
Päätin katsoa, mitä tästä tulisi.
Ne pari harvaa ystävää, joille asiasta kerroin tukivat mua asiassa täysillä.
Edes vanhemmilleni en nimittäin kertonut mitään hakuprosessistani ennen kuin hyväksymiskirje tipahti postilaatikosta.

Pääsin vasta tänään tämän vuoden ekalle luennolle - kiitos lasten sairastelun ja totesin taas, kuinka nautin tästä.
Kuinka nautin siitä, että pääsen haastamaan ja pohtimaan asioita.
Kysymään ja kyseenalaistamaan ja ymmärtämään sen, että minun ymmärrykseni ei riitä kaikkeen.

Tätä haluan opiskella (vaikkakin moni muu tie olisi ehkä ollut helpompi) ja se on kuulkaas aika hieno tunne - se on vähintään yhden onnenpisaran arvoinen juttu!

Onnen pisara numero 19 - Onnistuminen innostamisessa

Tämä pisara tulee nyt myöhässä, sillä nukahdn eilen ennen kuin ehdin kirjoitella tätä.

Olen ollut partiossa seitsemän vuotiaasta ja mulla on aikoinani ollut ihan parhaat laumanjohtajat.
Suuresti heidän ansiotaan on, että partiossa vieläkin olen.
Entisistä laumanjohtajistani toinen oli saanut kimmokkeen blogistani ja ryhtyi kirjoittamaan omia onnen hetkiään ylös.

Esan blogi löytyy täältä: http://minunonnellinenhetki.blogspot.fi/

Jotenkin tuntui hyvältä, sain sen, mitä tavoittelin. Joku muukin päätti alkaa tallettaa omia onnenpisaroitaan.
Ihan parasta! 

Jos äidit on mielettömiä, niin isoäidit on enkeleitä!

Mummun pulla

Tämän päivän onnenpisara oli helppo valita!

Se oli ehdottomasti puhelu Mummun kanssa.

Olen ollut ja olen hurjan onnekas saadessani itselleni erityisen ihanat neljä isovanhempaa.
- Jotka vielä olen saanut pitää elämässäni pitkään, ensimmäisen isovanhempani menetin vasta pari vuotta sitten.

Isovanhempani ovat olleet ja ovat minulle tosi läheisiä ja tärkeitä.
Pappat ovat leikkineet kanssani ja paaponeet mua liikaakin ja mummujen kanssa on ollut syvällisiä keskusteluja, hyvää ruokaa ja leivonnaisia.

Muutettuani Porista pois olen kaivannut monia asioita siellä, mutta ehkä kaikista eniten olen kaivannut juuri mummulaani. Ja vaikka käynkin siellä niin usein, kuin mahdollista, niin silti sinne on ikävä.
Mummulaan kun voi mennä aina,  koska vaan, mihin kellon aikaan tahansa, siellä on aina teetä, pullaa ja jauhelihapullia. Niin ja sympatiaa.

Lapsena mummulaan oli kiva jäädä yökylään, siellä sai valvoa mummun kanssa myöhään ja pappa keitti aamuisin maailman parasta puuroa.
Teininä taisin kertoa mummulle asioita enemmän, kuin parhaille kaverille.
Ja aikuistuttuani olen tajunnut, ettei sille mummulle ees tarvi kertoa, se tietää muutenkin -näkee viimeistään silmistäni, jollei ole jo nähnyt enneuniaan.

Lasten ollessa tosi pieniä mummula oli myös paikka, johon saattoi mennä, kun oli valvonut yötolkulla, sielllä Pappa leikitti vanhempaa ja mummu viihdytti pienempää, jotta sain nukuttua, vaikka vain vartin. Siellä oli aina syötävää ja lapsia (ja mua) hemmoteltiin koko siellä olo aika.

Tänään juteltiin ikävistäkin asioista, mutta silti. Mummu valoi muhun uskoa ja iloa, sai mut hymyilemään.

Jos sanotaan, että äidit on kovia tyyppejä, niin mun mummu on rautamuori!

Aitoa ja välitöntä iloa tarvittaisiin maailmaan lisää. Ottakaamme oppia lapsista!

En olisi uskonut, kuinka paljon arjessa oikeasti on niitä pieniä ja suuria onnen hetkiä, en ennen kuin tässä kohtaa, kun illalla pitäisi päättää, mistä hetkestä kertoa.

Jos samaan päivään mahtuu ystäviä, rakkaita, hupia, onnistumista ja yllätyksiä ja avunsaamista, niin kertokaa nyt, miten ihmeessä valita niistä vain yhden?

– No mutta pidän kiinni (vielä) siitä, että raportoin yhden per päivä.

Tänään onnenhetkistä nostan esiin sen, kuinka aidon iloisia ja onnellisia lapseni olivat tajutessaan, että veimme heidät yllätykseksi katsomaan jääkiekkopeliä.

Vaikka porukka jakautui kahtia siitä, ketkä kannattavat mitäkin joukkuetta, pillimehut olivat jossain kohtaa tärkeämpiä, kuin itse peli ja kiukutti lähteä pois ilman, että näki "jääkiekkopoikia" läheltä, niin ilta oli mahtava.

Lasten aitoa iloa ja yllättyneisyyttä ei korvaa monikaan asia.

Uskaltaisivatpa aikuiset innostua yhtälailla! Kuinka paljon iloja jätetäänkään näyttämättä, kuinka paljon hyvää kertomatta?

Kunpa sitä pystyisi pitämään mielessään, että toisen yllättäminen arjessa on oikeasti aika pienestä kiinni. Mutta se ilo, jota yllätys voi tuottaa yllätetylle kannattelee joskus todella pitkälle.

Vaikka täysin väännöttömään nukkumaan menoon tai kuiskauksiin, kuinka äiti on maailman paras ja kuinka Taivaan Isä on kiva, kun on antanut äidiksi juuri minut. Voiko kauniimmin kukaan sanoa?

Tunnen itseni todella onnelliseksi, etuoikeutetuksi ja siunatuksi.

Kuusitoista ensimmäistä onnen pisaraa - pisaraa, joista kasvaa minun onnen mereni vuoden aikana.

Päätin uuden vuoden aattona, että vuonna 2014 pohdin joka päivä yhden asian, joka teki minut onnelliseksi, sai minut hymyilemään tai kokemaan onnistumisen tunteita.
Tänään päätin kirjata niitä asioita ylös, jotta ne jäävät talteen.
Ja koska uskon, että onnellisuus on pieniä asioita, silmien avaamista ja näkemistä, katsomista ja kuulemista ajattelin jakaa kaikkien kiinnostuneiden kanssa omat pienet onnenpisarani, pisarat joista kasvaa minun onnellisuuteni mereni 2014.
Toivottavasti nämä pisarat kannustavat edes jotakuta näkemään omia onnen hetkiään - ja ymmärtämään niiden arvon.

Tässä siis minun kuusitoista ensimmäistä onnenpisaraa - pisaraa, joista muotoutuu se minun onnen mereni tältä vuodelta.

1. Tammikuuta 
Rakas ystävä tyttärineen tuli kylään.
2x 3-vuotias, 5-vuotias ja 6-vuotias laulamassa singstaria ja nauramassa iloisesti <3

2. Tammikuuta
Thai-ravintolan tsekkaus kahden rakkaan ystävän kanssa.
Oli aika vau -kokemus!



3. Tammikuuta
Piknik- risteily lasten ehdoilla ystävän, hänen lastensa ja omieni kanssa.
Sitä ilon, naurun ja riemun määrää ei voi kuvata.
"Äiti onks se sit ihan vauvalaiva, jos se on vasta yks vuotta?"














4. Tammikuuta
Lautapelejä kavereiden kanssa loistavan lenkin ja ihanan ruuan jälkeen. (Niputin ne aika hyvin, eiks vaan...)







5. Tammikuuta
Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekon mm-finaalin katsominen hyvässä seurassa.















6. Tammikuuta
Piiiiiitkän nukkuminen. On aika taivaallista toisinaan.

7. Tammikuuta
Arki. Pitkän lomailun jälkeen arkikin tuntuu hyvältä, kun sitä keventää hyvällä viinillä.







8. Tammikuuta
Monet - niin hurjan monet muistamiset, joita osakseni sain.
(ja vähän se, ettei ikäkriisi vielä iskenyt)

9. Tammikuuta
Kiinalainen ruoka rankan päivän päätteeksi sohvalla löhöilyn ja Siskonpedin ohessa.

10. Tammikuuta
Ruuan valmistusta hyvällä porukalla. Toisiimme tutustumista ja innostusta.

11. Tammikuuta
Johtajuudesta kuulemani luento.
Herätti paljon ajatuksia ja ideoita. Kerrassaan mahti!

12. Tammikuuta
Ehkä yksi parhaista kokouksista ikinä.

13. Tammikuuta
Päivä rakkaimpieni kanssa.
Halauksia, suukkoja, rakkauden osoituksia, aikaa, kiireettömyyttä.

14.Tammikuuta
Hemmottelua.
Kampaajalla käynti. Ah!

15. Tammikuuta
Ystävä, joka pelasti päivän. -Taas.
Ansaitsisi urhoollisuusmitalin mun aikataulujen mahdollistamisesta!

16. Tammikuuta 
Sain postipaketin, jossa odotti ihana synttärilahjayllätys ystävältä.